Kulutustottumukset syyniin

''Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa.''

Lausahdus, joka on jäänyt elävästi mieleeni lapsuudestani, jolloin kuulin sen erään sukulaisen suusta. Tuolloin minua lähinnä huvitti kyseinen sanonta enkä oikein ymmärtänyt mistä siinä oli kyse.

Kuluneen vuoden aikana merkonomiksi opiskellessani ja työssäoppiessani Siisonilla lause on putkahtanut usein mieleeni ja sen ydin on alkanut avautua minulle. Opiskelijan elämä ei tunnetustikaan ole taloudellista ilotulitusta ja olenkin monessa kohdassa laittanut omat kulutustottumukseni todelliseen syyniin.

Olen aina rakastanut kirpputoreja ja niillä kiertely on kuulunut koko elämäni viikon kohokohtiin. Se on kuin loputonta aarteenetsintää. Joskus kotiin lähtee tyhjin käsin, mutta useimmiten mukaan tarttuu jopa useampi kassillinen kotiinviemisiä.

Second hand verkkokaupat ovat raivanneet kovasti tilaa kuluttajien keskuudessa viime vuosina ja ovatkin siitä upea asia, että kun asiakas tietää mitä etsii, voi haluamansa löytää ja kotiuttaa vain muutamalla klikkauksella. Keräilijä taas voi löytää kauan etsimänsä puuttuvan osan kokoelmiinsa ja tilata sen vaikka toiselle puolelle suomea nopeasti ja helposti. Siisonilla onkin paiskittu kovasti töitä kuluneen vuoden aikana, jotta tätäkin herkkua pystyttäisiin tarjoamaan asiakkaille kivijalkamyymälän lisäksi. Verkkokauppaan lisätään innolla ja kovalla tohinalla uusia tuotteita joka päivä. Kurkkaa vaikka!

Halpuus voi tulla kalliiksi

Joskus halvat hinnat saattavat sokaista ja tehdä sen, että kotona huomaakin sortuneensa hutiostoksiin. Tästä olen oppinut, että vaikka tuote olisi halpa, mietin ainakin kahdesti, onko minulla sille todellinen tarve ja jos kyse on vaatteesta, käyn aina sovituskopissa ennen kassalle siirtymistä. Monesti ilman sovitusta on käynyt niin, että vaate ei olekaan istunut niin kuin olin kuvitellut ja se osoittautuukin minulle täysin tarpeettomaksi hankinnaksi. Tällöin olen ajatellut, että vaikka vaatteesta saisikin pienellä fiksauksella ja vaikkapa ompelijalla käyttämällä minulle täydellisen, en jaksa nähdä sitä vaivaa ja maksaa palvelusta, jos tuote on ollut minulle vaan muutaman euron arvoinen. On vaivattomampaa siirtää vaate jälleen kierrätykseen.

Jos edellä mainittu tapahtuu useita kertoja vuodessa, euroja kuluu huomaamatta hukkaan yllättäviä määriä. Ajatus siitä, että ne olisi voinut käyttää yhteen laadukkaaseen ja minulle täydelliseen vaatteeseen harmittaa miettiessäni menetettyjä euroja. Auts!

Vaatekaapin suosikit tarkasteluun

Omalla kohdallani tyylini on alkanut hahmottua hiljalleen juurikin hutiostosten kautta, niin vaatteiden kun sisustustavaroidenkin osalta. Se, mitkä vaatteet ja esineet ovat jääneet ja olleet pisimpään käytössä, kertoo paljon omista mieltymyksistä ja siitä mitä jatkossa kannattaa etsiä. Millaiset ominaisuudet, leikkaukset ja materiaalit toistuvat lempivaatteissasi? Minulle vaatteen helppo yhdisteltävyys, mukavuus päällä ja pesusta toiseen ennallaan säilyvä kangas ovat tärkeimpiä yhdistäviä tekijöitä lempivaatteissani.

Itse olen syynännyt näiden lempivaatteideni pesuohjelapuista niiden materiaaleja ja yrittänyt bongata vastaavia materiaaleja ja niiden yhdistelmiä kirppiksellä tai kaupassa houkuttavista vaatekappaleista. Samaa olen tehnyt erityisen huonosti palvelleille ja vain muutaman pesukerran jälkeen parhaat päivänsä nähneille tekstiileille. Näin olen oppinut selvittämään, onko nukkaantumista ja haalistumista odotettavissa pian ensimmäisten pesukertojen jälkeen vai onko tuotteella mahdollisuus säilyä vuosia suosikkien joukossa.

Uutta vaatetta harkitessaan kannattaa myös miettiä, löytyykö omasta kaapista siihen helposti yhdisteltäviä vaatteita? Jos vastaus on ei, tällöin vaatteen kotiuttamista kannattaa harkita kahdesti.

Joskus hankkiessani vaatteen, jonka ominaisuuksiltaan ja materiaaliltaan olen todennut minulle sopivaksi, palaan samaan paikkaan ja ostan samaa vaatetta useamman kappaleen. Tässä kohtaa voi olla ongelma, jos ostopaikan valikoima vaihtuu nopeasti ja tuote on vain rajoitetun ajan saatavilla. Liikkeissä, joissa valikoima vaihtuu näin taajaan, ettei tuotetta ehdi kotona sen vertaa testaamaan, että sitä muutaman viikon käytössä kokeillessaan ja sopivaksi todetessaan hankkisi jälkeen päin toisen kappaleen, ei vaatteita ehkä olekaan tehty kestämään aikaa vaan seuraamaan nopeasti vaihtuvia trendejä. Tähän voisin todeta, että klassikot ovat klassikoita syystä.

Ammattilaiset avuksi

Kun vaate on rakas ja pidetty, sitä tekee mieli huoltaakin paremmin ja tästä maksaakin mielellään asiansa osaavalle ompelijalle, jos itseltä ei löydy taitoa tai jaksamista korjaamiseen. Voitkin toimittaa Siisonin kautta korjausompelua kaipaavan lempivaatteesi Jääkarhumaan tuotteiden takana toimivalle, huippu taitavalle ompelijalle Mariannelle ja noutaa sitten fiksatun vaatteesi jälleen Siisonilta.

Mitä kodin tekstiileihin tulee, kannattaa pohtia, mitä ominaisuuksia niiltä juuri sinun kodissasi tarvitaan. Minun kotini on myös kahden koiran koti, joka tarkoittaa sitä, että karvoilta ja sotkuilta ei vältytä. Tekstiilien pitää olla helposti puhdistettavissa ja huollettavissa, jotta joka tahran jälkeen ei tarvita pesulakäyntiä. Aina omat avut eivät kuitenkaan riitä ja joitakin materiaaleja ei ole mahdollista puhdistaa kotona. Onneksi on olemassa pesuloita ja ammattilaiset niiden takana. Siison toimii Pirkanmaan pesukarhujen vastaanottopisteenä.

Ajaton koti

Sisustus-, koriste- ja käyttöesineissä arvostan kätevyyttä, kauneutta ja ajattomuutta. Minulle on esimerkiksi tärkeää, että käyttöastiani sopivat yhtä hyvin niin arkeen kuin vaikkapa pääsiäis- tai joulupöydän kattaukseen. Räikeät teemat ja heikko yhdisteltävyys kaventavat esineen käyttötarkoitusta ja se jää itselläni helposti kaapin perälle tilaa entuudestaan vähistä neliöistä viemään ja pölyttymään. 

Kodin sisustuksessa rakastan etenkin kaikkea vanhaa tai sitä jäljittelevää, koristeellisia kuoseja, vaaleanpunaista ja turkoosia. Vaikka kauniit asiat vievät helposti pikkusormen, ennen kotiutuspäätöstä minulla on oltava jokaiselle esineelle kodissani paikka mietittynä. Jos sitä ei löydy, päätän, että en osta ennen kuin olen laittanut jotain kodistani löytyvää, itselleni mahdollisesti tarpeetonta kiertoon. Vaikka rakastan runsasta ja kodikasta sisustusta ja olen kaukana minimalistista, kotona on oltava myös vapaata tilaa, jotta siellä on tilaa elää ja mukava olla. Olen koittanut muistuttaa itseäni tästä tänä keväänä innostuessani toden teolla viherkasveista.

Oman tyylin löytäminen on ekoteko

Harrastan juoksua säännöllisen epäsäännöllisesti ja laadukkaat ja kalleimmatkaan juoksukengät eivät kovassa käytössä kestä ikävä kyllä montaa kautta menettämättä tärkeimpiä ominaisuuksiaan. Uusien osto on siis edessä miltei joka kevät. Minua hymyilyttää vieläkin muistellessani, kuinka lähdin juuri oikeaa kokoa, merkkiä ja lempiväriäni olevat tuliterät juoksulenkkarit kainalossani eräältä kirpputorilta riemuissani suoraan lenkkipolulle testaamaan niitä. Kengät maksoivat usean kympin, mutta urheiluliikkeessä hinta olisi ollut nelinkertainen. Siihen hetkeen kiteytyi se, miksi on niin tärkeää, että kirppikset ovat olemassa. Toisen huti voi todellakin olla toisen aarre!

Tarkasteltuani vuoden omia kulutustottumuksiani totean, että on niin maapallon, lompakon kuin ajanhallinnankin kannalta ystävällistä, kun oppii tuntemaan oman tyylinsä. Onneksi sitä voi opetella pikkuhiljaa.

Jälkeen päin ajatellen parhaita kirppishetkiä vuosien varrella ovat olleet ne, kun eteeni on sattunut esine tai vaate, jolle minulla on mielessäni ollut sillä hetkellä todellinen tarve ja olen ollut valmis ostamaan sen uutena, täydellä hinnalla. Tästä hyvänä esimerkkinä erään kotimaisen valmistajan astiat, joiden valmistus oli jo lopetettu lempivärissäni, mutta minun astiakaapissani sarjassa oli vielä aukkoja. Löysin tähän sarjaan kuuluvat täydelliset ruokalautaset muutamalla eurolla.

Haluaisin hieman auttaa sinuakin tekemään kirppiskäynneilläsi todellisia löytöjä ja tein pienen muistilistan tuleville kierroksillesi.

Jos vastaat näihin kyllä, onneksi olkoon, olet löytänyt aarteen! Jos taas kaikki kohdat eivät täyty, mieti vielä. Kyseessä saattaa olla huti.

  • Onko tuote helposti yhdisteltävissä jo omistamiisi vaatteisiin/esineisiin/astioihin?
  • Olisitko valmis maksamaan tuotteesta täyden hinnan?
  • Minne laitat esineen kodissasi?
  • Onko tuote puhdas ja ehjä?
  • Saako tuotteesta helposti sen hinnan, jonka itse siitä maksat?
  • Vastaako materiaali ja ominaisuudet omiin tarpeisiisi?

Toivotan jokaiselle aurinkoista ja aarrerikasta kevättä!

Terkuin,

Anette

  • Ulko- ja urheiluvaatelaastari RYTMI 6kpl/pkt